Hytkymässä

Meillä oli eilisestä tähän päivään yövieras. Tai vieras ja vieras, mutta niinhän sitä tavataan kyläilijöistä sanoa. Mummi siis!

Se tarkoitti äidille apuvoimia ja pirpanalle yhtä leikittäjää lisää. Oikein mukavaa!

Pojan molemmat isovanhemmat asuvat kaukana. Sellaisten matkojen takana, ettei niitä kuljeta päivittäin, eli kun tullaan, tullaan pidemmäksi aikaa. Vähintään yhdeksi yöksi niin kuin nyt. Sama pätee menemisiinkin.

Aina tällaisina (ja monituisina muinakin) hetkinä sitä haikailee, kuinka ihanaa olisi asua lähempänä sukua. Voisi piipahtaa yks kaks kylään puolin tai toisin, ja kas, niin olisi arki helpompaa.

Joka tapauksessa minulle annettiin nyt tehtäväksi vähän hengähtää. Tehdä jotain ihan itsekseen. Niinpä varasin ajan jalkahoitoon, koska sinne pääsi nopeasti ja helposti, ja tiesin sen olevan rentouttavaakin. Pääsin siellä ensi alkuun hierovaan tuoliin. Se hytkytti tietenkin selkääni ja sitten, ikävä kyllä, myös vatsaani. Tuommoiseksi hyytelöksikö se venähti raskausaikana? Hjälp mig! Vatsalihasharjoituksiin ensi tilassa, mars...

Onneksi otin mukaani paksun kirjan. Se oli oiva naamio. Mutta hei, unohdetaan tuo. Nyt on varpaiden kynnet kauniissa lakassa (ah!), jalkapohjat pehmeät ja pikkuisen hierotutkin (tupla ah!).

Eilisen ja tämän päivänä aikana olen ollut enemmän itsekseni kuin koskaan sen jälkeen kun poika syntyi. Se jatkuu vielä, sillä mies otti ja vei pojan äsken mukanaan pokeri-iltaan näytille. Pokeri-ilta kuulostaa paheelliselta, muttei ole. Ei savuista loukkoa, sikareita ja sen sellaista, mutta pieniä rahallisia panoksia ehkä. Kasiksi viimeistään kotiin kuitenkin!

Nyt katson jakson tammikuussa vauvatauolle jäänyttä lemppari telkkusarjaani. Hej på dej!

 Mummia ja poikaa lahjottiin kaupungilla ilmapallolla