Joka paikkaan täytyy kiivetä.
Kaikkeen pitää tarttua.
Kurkottaa korkeallekin.
Tänään pikkumies sai keploteltua itsensä syöttötuolissa seisomaan.
Mummilassa se onnistui jo viime viikolla, mutta siellä onkin paljon isompi tuoli. Luulin, että tämä kotona oleva on sen verran jämpti, että siinä pysyttäisiin ruodussa. Mutta kun notkeutta on pienen (ison?) joogin verran, täytyyhän sitä silloin käyttää hyödyksi.
Jos jo aiemminkin tuntui, että päivät ovat silkkaa vahtimista ja perässä juoksemista, on se sitä nyt potenssiin kymmenen. Ja tuskinpa se vauhti tästä hiipumaan päin on!
Pysyypähän äitikin liikkeessä.
Turvakaukalokin on aika kiva kiipeillä.
Ps. Tuo taustalla näkyvä niska/selkähieroja ei ole tuotesijoiteltu, vaikka onkin aika hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti