Asia on kuitenkin niin, että minulla ei ole tuota keittiötä vielä. Toivottavasti jouluksi jo on.
Ostimme kesällä uuden kodin. Lapsiperheelle paremmin sopivan eli isomman ja... No, isomman nyt ainakin ja sen mukana paljon muuta: säilytystilaa, ilmavuutta, toimivuutta, selkeyttä. Kokoa lukuun ottamatta mitään näistä ei ollut olemassa automaattisesti vaan uusi kotimme on käynyt läpi melkoisen muodonmuutoksen. Remontti on kesken edelleen, mutta onneksi loppu häämöttää jo. Kop kop - se oli jotakin puista = pääni varmaan.
Kävimme viikonloppuna suojaamassa asunnon lattiat remonttimiehiä varten. Edellinen urakoitsijamme joutui jättämään leikin kesken viikko sitten, ja tänään remmiin astui uusi urakoitsija. Sitä varten työn jälki oli tarkastettava, ja päätimme samalla pahvittaa lattiapinnat valmiiksi uusia työmiehiä varten.
Otimme ensimmäiseksi käsittelyyn tulevan työhuoneemme, joka näytti ennen suojausta tältä (kännykkäkameran laajakuvasta tuli jostain syystä vähän raidallinen):
Tila on melkein valmis. Sinne on jo asennettu parketti, ikkunapuut ja seinät on viimeistelymaalattu, samoin katto, mutta esimerkiksi kattorosetti on vielä asentamatta (tarkkasilmäisimmät voivat äkätä sen ikkunasyvennyksestä) ja ovet puuttuvat. Talo on satavuotias,ja vaikka modernisoimmekin rutkasti, säilytämme myös vanhaa ilmettä. Esimerkkinä siitä vaikkapa nyt nuo kattorosetit.
Alunperin työhuoneen tilalla oli keittiö. Kaapistoista ja kaasuhellasta on tultu tähän päivään monta vasaranpaukausta, hiomapaperirullaa, maalikerrosta, kaadettua seinää ja mitähän muuta. Keittiö oli kaikkea muuta kuin siisti ja hyvin säilynyt, joten kaikki piti purkaa ja viedä pois. Uusi keittiö rakennettiin olohuoneen yhteyteen niin, että huoneessa on nyt mukavasti tilaa sekä ruokailulle että seurustelulle. Tämän mallin mukainen keittiö oli viereisine piian huoneineen enemmän sellainen 1900-luvun alun ratkaisu, joka ei olisi ollut meidän tarpeisiimme kovin toimiva.
Tällainen työhuone oli alkuperäisasussaan (kuvan saa klikkaamalla isommaksi):
Kollaasi by mun iskä <3
Uusi kotimme sijaitsee samassa korttelissa kuin vanhakin. Muuttomatka lienee jotakin sadan ja 150 metrin väliltä. Olemme siis osa yleistyvää ilmiötä, jossa perheet eivät lasten myötä muutakaan pois kantakaupungista. Eikä siihen olisi syytäkään, sillä olemme kovin tykästyneitä nykyiseen asuinalueeseemme, ja alueen palvelut ovat hyvät lapsiperheillekin.
Poikamme tulee kuitenkin olemaan taloyhtiön nuorin asukas, ja esimerkiksi seinänaapurimme on 9-kymmenissä oleva vanhaneiti. Hän on kuulemma mukava, mutta kova suustaan. En ole tavannut häntä vielä kertaakaan, mutta mieheni kanssa hän on tehnyt tuttavuutta tiedustelemalla, että "teillä on sitten joku pieni rääpälekin perheessä". Sanoiko joku, että kova suustaan? Oletan silti, että mukavakin pitää kutinsa.
Pikku apulainen
Kirjoittelen remontista myöhemmin lisää (myös aihetoiveita voi esittää), mutta nyt: pitäkäähän kaikki kynnelle kykenevät peukkuja, että meillä olisi jouluksi uusi koti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti