Asialle on kyllä selitys. Me ollaan nyt nimittäin muutettu. Viimeinkin!
Eikä täällä uudessa kodissa ole vielä nettiä hitaahkoa 3G-korttia lukuun ottamatta.
Kiirettä on tietysti pitänyt muutenkin. Siivoilemisessa, järjestelemisessä ja sen sellaisessa. Remonttihässäkän jälkeen uskoin muuton todeksi vasta, kun tavarat oli kannettu sisään. Näin siksi, että kaikesta risk managementista huolimatta meidän projektissa puhalsi vahva vastatuuli.
Ei lopputuloksen laadussa, mutta muuten.
Aikarajat paukkuivat joka ikinen kerta.
(Keittiö)toimituksista puuttui tavaraa, jota sai odotella viikkotolkulla.
Yksinkertaisimpiakin työvaiheita oli valvottava, jotta voitiin varmistua siitä, että lopputulos on halutunlainen. Useasti ei ollut, ja sitten purettiin ja tehtiin uusiksi.
Niin - joko me oltiin harvinaisen huono-onnisia tai sitten rakennusala on ihan niin villi ja leväperäinen kuin kaikkialta ympäriltäkin kuulee.
Mutta se on nyt taakse jäänyt elämää (paria jälkitoimituksen jälkitoimituksena saapuvaa keittiöjuttua lukuun ottamatta, haha).
- - -
Jouluaatto oli toinen kokonainen päivämme uudessa kodissa, ja ensimmäinen ikinä, jonka vietimme ihan vain oman perheen kesken. Joulupöydässä oli laatikoita, lihapullia ja jälkiruoaksi suklaafondantteja ja vaniljajäätelöä. Vähän vaatimattomampi sortimentti kuin isovanhempien luona olisi ollut, mutta maukasta yhtä kaikki.
Poika oli lahjoista ymmällään, vaikka niitä tulikin mukavan sopusuhtainen määrä. Parasta pienelle selluloosatoosallemme taisivat olla lahjapaperit ja -nauhat. Paketeista paljastuneet tavarat löysivät kuitenkin nopeasti tiensä leikkeihin - joko aiotussa tai muussa funktiossa:
Toiko se pukki parkkitalon vai kiipeilytelineen?
Uusi vuosi, uudet kujeet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti