Se tarkoittaa sitä, että palaan töihin kuluvan kevään aikana. Ihan pienesti, mutta kuitenkin. Teen avustavia tehtäviä kotoa käsin tuntitöinä yhdessä hiljattain käynnistyneessä projektissa.
Suomalaisen työelämän moititaan usein tarjoavan pienten lasten vanhemmille heikot mahdollisuudet joustaviin työjärjestelyihin, mutta omalla kohdallani se on onnistunut paremmin kuin hyvin - ainakin toistaiseksi.
Varsinaiseen päivätyöhöni palaan syyskuussa, ellen innostu jatkamaan hoitovapaatani vielä vähän lisää. Tällä hetkellä se tuntuu hyvin varteenotettavalta vaihtoehdolta (koska onhan 1,5-vuotiaskin vielä niin pieni menemään hoitoon), mutta samaan aikaan nautin suunnattomasti mahdollisuudestani olla mukana työelämässä edes vähäsen.
Juuri sopivasti niin, ettei stressi syö ja univelka häiritse.
Ja niin, että taaperoarki maustuu mukavasti, tulee vähän taskurahaa ja ajatukset tuulettuu.
Ainakin alkuun pyrin tekemään töitä niin, ettei pojalle tarvita ulkopuolista hoitoapua, mutta aika näyttää, onko se ollenkaan realistista. Että jaksaako sitä puurtaa iltaisin pojan nukkumaanmenon jälkeen tai järjestyykö sopivia pakertamishetkiä muina aikoina. Ensi viikolla saamme kuitenkin mummin talvilomavieraaksi ja innokkaaksi ja hyväksi hoitoavuksi, niin että silloin on ainakin mahdollisuus irrottaa hetki tai kaksi työasioihinkin.
Poikakin oli tänään mukana työpaikalla, kuinkas muuten.
Veikkaan, että vierailun kohokohta hänelle oli, kun yhden toimistohuoneen ikkunalaudalle pölähti kolme pulua lämmittelemään ja pörhistelemään sulkiaan.
Ne oli aika hassuja veikkoja ne. Ja niin lähellä, vaikkakin ulottumattomissa!
Muutoin työmaalla pidettiin ihan kiitettävästi ääntä, rapisteltiin työkaverin japanintuliaiskarkkipapereita ja löydettiin laatikoston avaimesta niin kiva leikkikalu, ettei siitä olisi maltettu irrottaa millään, ei edes lähtiessä.
Perustaaperoilua aikuisten maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti