Haha, juuri kun pääsin sanomasta, ettei meillä kukuta öisin, niin sittenpä kukuttiin.
Poika nousi aamuyöllä istuskelemaan, alkoi tuijotella ikkunaa, puhua pölistä ja tuhahdella itsekseen.
Ikkunassa on jotakin tosi vangitsevaa nyt, kun sieltä - suljettujen sälekaihtimien takaa - kajastaa lumen ja kaupungin keinovalon kajo. Sellainen kellanoranssi. Ihan erilainen kuin lumettoman ympäristön kajo, mikäli sellaista ylipäätään edes on.
Istuskelua kesti aikansa, kunnes alkoi konttailu parisängyn reunalle. Riskialtista puuhaa aikani seurailtuani nostin pikkumiehen pinnasänkyynsä seisoskelemaan. Yöllinen reippailuhetki kesti kaikkiaan ehkä reilun tunnin verran, kunnes poika nukahti uudelleen. Rinnalle. Kuten tavallista.
Ehkä uusien taitojen - kävelyn, puhumisen ja sen sellaisen - oppiminen tulee uniinkin ja herättää.
Noh, mene ja tiedä.
Huomenna onneksi on lauantai, ja saan silloin ehkä nukkua aamulla vähän pidempään. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti