Mummilassa meillä on mahdollisuus käydä opiston muskarissa vanhainkodilla.
Leikkipuistossa käy pääasiassa lapsia äitiensä ja isiensä, joskus isovanhempiensa kanssa. Vanhainkodin muskari on suunnattu lapsien ja heidän hoitajiensa lisäksi vanhainkodin asukkaille. Siksi sen nimikin on Vauvasta vaariin -muskari. Osallistujien keski-ikä kipuaa siis selvästi korkeammalle kuin leikkipuistossa, mutta laulut ja leikit ovat kummassakin samoja tai ainakin samankaltaisia.
Eilen vanhainkodilla laulettiin muun muassa Piippolan vaaria ja Sormilaulua (Missä on peukalo, missä on peukalo...?) sekä päällisten päätteeksi Suljettiin soittorasia samaan tapaan kuin leikkipuiston muskarissakin. Lisäksi käytettiin soittimia - helistimiä, kapuloita ja olipa joukossa yksi triangelikin. Niitä ei leikkipuiston muskarissa ole.
Poika löysi helistimien joukosta heti oman suosikkinsa: helmistä kudotulla verkolla päällystetyn, kovaksi kuivatetun eksoottisen hedelmän, jonka ohjaaja kertoi tuoneensa äskettäin Afrikasta. Vinkeällä soittimella oli nimikin (siis muukin kuin helistin), mutta ehdin jo unohtaa sen... Olisi oikeastaan pitänyt ottaa siitä valokuva, mutta koska en sitä tehnyt, on tyytyminen tähän kalseaan otokseen käytävästä, jonka varrella olleeseen naulakkoon jätimme ulkovaatteemme:
Muskari järjestettiin käytävän päästä vasemmalle sijainneessa, hitusen kodikkaammassa aulatilassa.
Soitinten lisäksi toinen ero leikkipuiston muskariin oli se, että vanhainkodilla otettiin enemmän ohjattua kontaktia muihin osallistujiin. Lapset vanhuksiin ja toisin päin. Muutamaan (tarkalleen ottaen kaiketi kahteen) lauluun kuului tervehtimistä kädestä pitäen sekä lapsi-vanhusparin yhteinen sormileikki. Lapset tuskin aavistivatkaan aiheuttamaansa iloa, mutta ulkopuoliselle se oli silmin nähtävää. Jokainen ikäihminen suli lapsen kanssa leikkiessään hymyyn, vaikka olisi aiemmin vain torkkunut tuolissaan.
Selvästi nuorimpana osallistujana poika oli vielä liian pieni tällaisiin yhteisleikkeihin, mutta innokkaat kävelytreenit ympäri huonetta saivat aikaan uteliaita kysymyksiä (Minkä ikäinen tuommoinen on?), ystävällisiä lohkaisuja (Kohta mennään ja kovaa!) ja nauruakin. Eikä kyllä mene kauaa, kun poika jo leikkii muiden mukana. Tai äiti vähintään.
Lopuksi jäin vain miettimään, järjestetäänköhän kotona Helsingissä tällaista toimintaa. Tai voisiko jotain tällaista tehdä vapaaehtoistyönä.
Pitääpä ottaa selvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti